Kollade upp en webbsida med information från boken från boken "Lyhyt runousoppi. Yleisen kirjallisuustieteen alkeet." (Kort poesilära. Grunderna i allmän litteraurvetenskap) av Unto Kupiainen.
Enligt bokens definition kan de två sista raderna i aftonbönen inte anses rimma. Ett rim måste nämligen börja med en betonad stavelse, vilket skulle bli "nou-" respektive "ty-" i bönen.
Det står inte heller något om att neutrala vokaler skulle kunna rimma med andra vokaler, så det är tveksamt om "-sisi" och "-kösi" skulle rimma även om de hade råkat ha "rätt" betoning.
Citat:
Loppusointu eli riimi tarkoittaa runon kahden tai useamman säkeen lopputavujen tietynlaista keskinäistä sointuisuutta. Loppusointu alkaa aina painollisesta tavusta, ja loppusointu voi olla yksitavuinen: mies - ies; kaksitavuinen: mä|ki - nä|ki; kolmitavuinen: vat|sas|ta - pat|sas|ta; nelitavuinen: a|te|ri|a - ma|te|ri|a. Parhaina pidetään (Kupiainen mts. 32-33) sellaisia loppusointuja, joiden muodostajina ovat kokonaiset sanat mutta eri taivutusmuodoissa: häät - (sinä) jäät; hyöty - syöty; ratsasta - patsasta - vatsasta. Useampitavuiset loppusoinnut voivat muodostua myös useammasta sanasta: ponkas - on kas; vääpeli - jää peli; katoamaan - matoa maan. Jopa: taannoin - olevinaan noin.
Älä itke kälyni,
älä käly kulta,
vaikkakin jo älyni
tyystin loppui multa.
(Heikki Asunta: Käly.)
Pimeys ehtoon
sankkana, raskaana valuu…
Yhtä on lähtö ja paluu,
matka - kehdosta kehtoon…
(Kaarlo Sarkia: Pieni ratsastaja.)
Asunnan runon säkeistön loppusoinnut ovat keskenään 1. ja 3. säkeessä (kälyni - älyni) sekä 2. ja 4. säkeessä (kulta - multa). - Sarkian runossa loppusoinnut ovat 1. ja 4. säkeessä (ehtoon - kehtoon) ja 2. ja 3. säkeessä (valuu - paluu). Loppusointukaava saadaan merkitsemällä keskenään sointuvat säkeet samalla kirjaimella (Kupiainen mts. 34). Näin Asunnan runon loppusointukaava on abab ja Sarkian abba. - Poljennon liiallista takovuutta voi estää sijoittamalla loppusointuja etäälle toisistaan (jopa eri säkeistöihin).